New Year New Me - Things to come


Tässä katselin tän vuoden kalenteria ja mietin mitä kaikkea siihen vielä tuleekaan mahtumaan. Nyt mulla on sellanen fiilis, että voikun vielä moni seuraavakin vuosi olis jo näin tammikuussa näin mielenkiintosen näkönen. Isoimpia juttuja tänä vuonna tulee olemaan varmasti VESin hallitushommat, NESU semman järjesetely järjestelytiimiläisenä, sekä kandin kirjoitus. Tekemistä siis riittää ainakin, mutta hyvä niin.

En ole täällä tainnut mainitakkaan, että sain joulukuussa tietää pääseväni tänä vuonna mukaan VESin toimintaan ihan hallituksesta käsin. VES eli Vaasa Entrepreneur Society on tosi uusi järjestö, joka toimii Vaasan seudulla koulurajojen yli ja järjestää esimerkiksi erilaisia tapahtumia, joista täällä blogissakin on aikasemmin ollut juttuja. Itse tutustuin VESiin lähinnä aluksi kaverin mukana oloa seuraillessa ja lopulta päädyin hakemaan hallitukseen ja sen jälkeen vielä kaupan päälle pääsemään siihen. Lisätietoa VESin toiminnasta löytyy nettisivuilta ves.fi ja täällä blogissa tulee varmasti näkymään myös ens vuoden aikana paljon.

Jos VES hallitushomma kestää koko vuoden niin NESU semma on sitten tähän alkuvuodelle pieni lisäduuni. NESU Semmalla tarkotan nyt NESU Spring Conference 2017, joka tänä vuonna järjestetään Vaasassa. NESU järjestää kaksi kertaa vuodessa tälläsen samanlaisen tapahtuman ja paikka vaihtelee aina. NESUn juttuissa oon aikasemmin ollut mukana vaan aktiivisesti sitseille osallistumalla, joten tä on nyt sit ihan uudella tavalla osallistumista.

Loppuvuodesta pitäisi sitten vielä kandi kirjoittaa. Tä on mulle jotenkin tosi outo ajatus. Siitähän on vasta ihan vähän aikaa kun yliopistossa alotin?! Lähden vaihtoon keväällä 2018, joten sitä ennen kandi olisi tarkoitus saada pakettiin. Jos ja kun sen kandin saan tehtyä on varmasti paljon kivempi vaihtoonkin lähteä.

Vuoden päästä mua kutsuu vaihtokohteena Singapore, joka sopiikin tän hetkiseen sijaintiin erittäin hyvin. Tällä hetkellä mun sijainti on nimittäin tuhat kilometriä pohjoseen Singaporesta eli Thaimaa ja Koh Lanta. Nyt siis on harjoteltu tänne Aasiaan lentämistä ja ens vuonna olenkin sitten jo ammattilainen.

Kuvat on parin viikon takaiselta Tampere vierailulta.

Comments