Vappu sapuu Vaasaan
Keskiviikkona alko virallisesti meidän vappu, mutta itse vappufiilikselle pääsin "vasta" tänään, kun sain viimeiset tentit ennen kesälomaa tehtyä. Tentin jälkeen mentiin vielä laittamaan VES Headquarters vappuasuun huomista tapahtumaa varten ja siinä ilmapalloja puhaltaessa viimeistään tuli vappufiilis. Ens viikko meneekin sitten kokonaan vappua viettäen tai toisin sanoen kavereiden kanssa kaiken mahdollisen ajan käyttäen ennen kun lähdetään taas kaikki eripuolille Suomea kesäksi. Viime vuoden vappu oli jotenkin niin onnistunut, että odotukset tälle on kyllä jossain ihan uskomattoman pilvissä. Toivottavasti tänä vuonna tulee olemaan vähintään yhtä huikee kun viime vuonna oli.
Torstaina kun olisi tenttiin pitänyt lukea niin luonnollisesti jotenkin päädyin tekemään jotain aivan muuta. Tällä kertaa keskitin energiani tähän uuteen ulkoasuun, jonka ei yhtään mun tyylisesti päätin vaan tehdä ilman sen suurempia suunnitelmia. Yleensä mietin monta kuukautta minkälaisen tällä kertaa laittaisin. Nyt vaan avasin bloggerin, lähdin tekemään ja siinä matkan varrella sitten päätin mitä haluan tehdä. Kaipasin vähän jotain muutosta ja nyt ainakin muuttui. Koko blogin asettelu on ihan erilainen kun mulla on ikinä ollut aikasemmin ja jotenkin oon nyt tosi tykästynyt tähän. Pikkufiksauksia vielä keksin vähän väliä, mutta muuten sain kyllä aikaseksi juuri sitä muutosta mitä kaipasinkin.

Sun postauksissa vilisee opiskeluun liittyviä sanoja, kuten ainejärjestöjen ja tapahtumien nimiä. Tämä tekee sen, että sun tekstejä on välillä vaikea ymmärtää ei-vaasalaisena, kun ei tiedä, mitä kaikki opiskeluun liittyvät termit tarkottaa. Esimerkiksi tän postauksen "VES Headquarters" ei kerro mulle mitään. Tietty on luonnollista, että opiskelijana sun postaukset liittyy opiskelijaelämään, mutta nykyään tuntuu, että sun blogin on suunnattu lähinnä teidän opiskelijoille. Oot monia termejä selventänytkin sun postauksissa, mutta jos ei lue sun jokaista postausta, tippuu helposti kärryiltä.
ReplyDeleteOon ite miettinyt vähän samaa ja koittanut löytää jotain tasapainoa siihen välille. Tuntuu tyhmältä ja itsensä toistamiselta joka kerta selittää mitä esim. juuri toi VES tarkoittaa, koska siitä tunnun aina puhuvan. Ja VES tosiaan on Vaasa Entrepreneurship Society, jonka hallituksessa tällä hetkellä toimin (ves.fi). Headquarters siinä vaan viittaa meidän toimitiloihin ihan suorana suomennoksena. Koitan jatkossa muistaa selitellä enemmän mistä puhun. Kiitos kommentista :)
Delete