3 random thoughts
Muutama kuva kohta kolmen viikon takaa 25mannasta, jonne lähdettiin Hetan kanssa taustajoukoiksi. Kuten kuvista voi helposti päätellä, kyseessä on siis suunnistustapahtuma, ja ei niin helposti on pääteltävissä, että se järjestettiin Ruotsissa ja on yks isoimmista viesteistä maailmassa. Tultiin ton päivän aikana Hetan kanssa siihen tulokseen, että koulusuunnistusta voi tuskin kutsua suunnistukseksi. Toi oli raakaa ja veristä puuhaa.
Kun aloin tätä postausta kirjottamaan, olin taas ihan valmistautunut kirjoittamaan, että kun on niin hirveesti koulu juttuja. Sitten vähän mietin asiaa... Musta tuntuu, että aina kun selitän jollekin yliopistossa opiskelusta se menee jotenkin näin: semi rentoa, pystyy aika hyvin itse päättämään millon tekee mitäkin ja harvoin on aikasia aamuja. Miksi sitten kuitenkin kun tänne kirjottelen mulla on sellanen fiilis, että aina vois vaan kirjottaa siitä kuinka paljon koulujuttuja on. Siinä on pieni ristiriita yleisen fiiliksen koko opiskelusta ylipäänsä ja tänne blogiin raapustetun yleensä parin päivän kuulumisten välillä. En tiedä johtuuko se sitten siitä, että on niin monta ryhmätyötä ja projektia samaan aikaan käynnissä vai mistä. Pienellä aikavälillä tuntuu kuitenkin olevan nii paljon tekemistä ja pidemmällä aikavälillä tajuaa kuinka paljon ehtii muutakin. Jännää joka tapauksessa.
Mutta vaikka kuinka tuntuu, että on paljon koulujuttuja, aina löytyy väli katsoa esim. Frendejä. Äsken just katottiin Saran (aka henkilön, joka on katsonut Frendit niin monta kertaa, että nauraa kaikille sen hauskoille kohtauksille etukäteen) kanssa viimeset kaksi jaksoa ja nyt oon virallisesti katsonut ne kaikki. 24.2. se alko ja tähän se loppu. Elämän suuria saavutuksia. :D

Comments
Post a Comment