Takaisin Salossa, mitä?




Ensimmäinen lukuvuosi ohi ja arki kesälomalaisena on jo alkanut. Mulla ei ollu kauheesti mitään muutokseen sopeutumisaikaa, koska tänään oli jo ensimmäinen työpäivä. Tällä hetkellä on vähän ristiritaset tunteet tästä koko takaisin Saloon tulemisesta. Toisaalta on kiva olla taas kotona ja päästä taas näkemään Salotuttuja enemmän, mutta EMMÄ HALUNNU JÄTTÄÄ VAASAA! Jullen kanssa kun ajettiin tänne etelään oli kyllä monta kertaa tilanne siinä pisteessä, että nyt käännytään takasin.

Sinne kun viime syksynä lähti niin lähes kaikki fuksit oli samassa tilanteessa; ei yhtään vanhaa tuttua missään ja kauhee kasa uusia ihania ihmisiä joihin tutustua. Siinä vähän väkisinkin kehittyy kavereihin ihan uudella tavalla side, koska kaikilla on se perhe ja vanhat tutut kaukana. Nyt sitten yhtäkkiä kaikki ne ihmiset, joita on tottunu näkemään kokoajan, lähtee ihan eri puolille Suomea, ja ei nääkkään enää ketään ihan hullun pitkältä tuntuvaan aikaan. Ja se vasta hullulta tuntuukin, että takasin Vaasaan palataan vasta 4 kuukauden päästä?? En olis ikinä uskonu odottavani kesäloman alkua näin vähän ja sen loppumista näin paljon.

En olis myöskään ikinä uskonu kirjoittavani tällästä postausta, mutta tässä se nyt vaan on. Älkää olettako väärin. Kyllä mä Salossa viihdyn, mutta nyt on vaan vähän haikee fiilis.

A photo posted by Julia Ehrnrooth (@juliaehrn) on

Comments