Opiskelukaupunkina Vaasa (4/4)

Noniin tänään sitten viimenen osa tästä sarjasta. Toivottavasti mahdollisimman moni hakeva osaa löytää tiensä tänne. Kaikki postaukset peräkkäin löytyy painamalla seuraavasta linkistä: Tag/opiskelukaupunkina Vaasa. Ja nyt se viimenen eli Siirin teksti teille.


Ylhäältä: Siiri, Henna ja Henni. Alhaalta: Sara ja Anna.
NESU-Waasan Karjala Takaisin sitseille lähdettiin tälläsissä asustuksissa.

Helou!
Täällä kirjoittaa Siiri, kohta 20 vuotta täyttävä kauppatieteiden ensimmäisen vuoden opiskelija. Olen kotoisin Alavudelta, Etelä-Pohjanmaalta eli vain parin tunnin matkan päästä Vaasasta. Kuten Anna ja Henna niin myös mä päätin lukiossa, tarkalleen ottaen kolmannen vuoden syksyllä, että aion aloittaa kauppatieteiden opinnot syksyllä 2015. Muutamat sukulaiseni opiskelevat tai ovat opiskelleet samaa alaa, joten monipuoliset vaihtoehdot tulevaisuudessa alkoi kiinnostaa. Pääsykoekevät oli rankka ja lukemiseni jäi vähän vähemmälle kun aloituskin oli vasta kirjoitusten jälkeen: kouluun pääsin yhteispistekiintiössä.
Pääsykokeisiin lukeminen on näin maaliskuun lopulla jo monella varmasti pitkällä, mutta niille joilla ei vielä ole, kannattaa yrittää täysiä loppuun asti! Itse möhlin viimekeväänä lukemiset totaalisesti. Ollessani valmennuskurssilla meille pidettiin kolme harjoituspääsykoetta. Ensimmäinen meni yli odotusten ja toinen vielä paremmin, kunnes tajusin laskeneeni pisteet molemmilla kerroilla väärin. Sain siis tasan kuukausi ennen pääsykoetta harjoituskokeesta kahdeksan pistettä. Siitä alkoi aika kova kiri, joka lopulta kannatti. ;)

Miksi valitsit Vaasan ja mikä on parasta Vaasassa nyt jälkeenpäin mietittynä?
Vaasa oli toinen hakukohteeni Turun jälkeen ja hain Vaasaan osittain siksi, että tiesin täältä löytyvän kivoja talleja hevoselleni sekä osittain tasokkaan opetuksen ja mahtavan opiskelijaelämän takia.
Jälkikäteen ajateltuna parasta Vaasassa ovat olleet kaikki uudet ihmiset joihin olen saanut tutustua! On tosi hauskaa että Vaasaan tulee opiskelijoita erilaisista lähtökohdista ympäri Suomen. Lisäksi yhteishenki on täällä huippu, kaverit ei koostu vain yhdestä ”porukasta” vaan kaikki on kavereita keskenään iästä tai opiskeluvuodesta riippumatta.

Ootko saanu paljon tilaisuuksia puhua ruotsia?
Olen puhunut ruotsia vain satunnaisesti tallilla ja pari kertaa ohikulkijoiden kanssa kadulla kun joku on kysynyt esimerkiksi reittiä johonkin.

Missä toiminnassa oot mukana ja kerro siitä vähän jotain?
Olen mukana opiskelijajärjestömme Warrantin alaisuudessa toimivassa kerhossa Wiiniklubissa. WK:n tarkoituksena on järjestää rentoja tapahtumia esimerkiksi erilaisten tastingien ja sitsien muodossa kaikille viineistä kiinnostuneille ja näin levittää yleistä viinitietämystä opiskelijoiden joukossa. Oma roolini on toimia Wiinimestarina. Tehtäviäni ovat esim. muiden hallituslaistemme kanssa tasting-viinien valinta, hankinta sekä soveltuvien ruokien ideointi.
Lisäksi olen muutamassa tiimissä ideoimassa ja järjestämässä Vaasa Entrepreneur Societyn eli VES:in toimintaa. VES on Vaasan alueella toimiva yrittäjyyttä edistävä järjestö, joka järjestää usein suuremman kokoluokan tapahtumia. Itse olen ollut mukana näissä jutuissa vasta vähän reilun kuukauden, mutta vastaan tulleet monipuoliset hommat ovat olleet ihan parhaita ja taas on saanut tilaisuuden tutustua uusiin tyyppeihin!
Voin lämpimästi suositella kaikenlaiseen toimintaan osallistumista, sillä usein samankaltaisiin juttuihin hakeutuvat samanhenkiset ihmiset. Itse löysin lähimmän kaveriporukkani tapahtumien järjestämisen kautta. :)

Comments