Ensimmäinen viikko Vaasassa
Noniin nyt toimii vihdoin netti kunnolla ja ehdin kaikelta ohjelmalta päivittelemään tännekin. Viimesen viikon aikana on tapahtunu niin paljon kaikkea etten edes jaksa ajatella. Maanantai ja tiistai meni lähinnä kamojen purkamisessa ja niille omia paikkoja etsiessä. Se projekti osottautu erittäin hankalaks näin kun oon huomattavasti suurempaan tilaan tottunut. Projekti on edelleen käynnissä, mutta pikkuhiljaa edetään.
Keskiviikkona alko koulu ja uusiin ihan mahtaviin ihmisiin tutustuminen. Kaikki mun viimesetkin epäilykset Vaasasta hälveni viimeistään keskiviikko iltana kun päästiin oikeen kunnolla tutustumaan ekan illan bileissä ja jatkoilla kohtalotovereihin. Oltiin parin muun tutorporukan kanssa yhden tutorin luona, josta sitten jatkettiin paikalliseen ykkösmestaan eli Fontanaan.
Jotta saataisi oikeen kunnolla opiskelu alkuun saatiin tottakai heti seuraavana päivänä kokea se aamuluento, joka oli kyllä keiltämättä aika saavutus kolmen tunnin yöunien jälkeen. Hengissä selvittiin ja eteenpäin jatketaan. Torstaina illalla oli ohjelmassa erilaisia leikkejä ja pelejä eli lisää tutustumista.
Perjantaina mentiin Leipikselle ilman sen järjestetympää ohjelmaa ja siitä jatkettiin Plan B nimiseen baariin. Perjantain kutenkin vähän säästeltiin voimia (tai ainakin oli tarkotus säästellä), koska lauantaina meillä oli ekan viikonlopun bileet. Sinne teemana oli niinkin helppo (not) kun 2000-luku. Olin vähän pettyny kuinka vähän ihmiset oli pukeutunu, mutta onneks porukka oli sentään hyvällä mielellä muuten mukana. Ohjelma oli järjestetty Palosaaren järjestötalolla ja päästiin taas tutustumaan uusiin naamoihin. Siellä mukana oli myös oikkislaisia ja tutalaisia (tuotantotaloutta opiskelevia), joita mun ryhmään sattu tosi paljon.
Sunnuntaina ei ollu mitään ohjelmaa vaan pääsi kunnolla nukkumaan ja lataamaan pattereita taas tätä viikkoa varten. Tänään tehtiin tutorin kanssa aamulla lukkarit ja ilmottauduttiin kursseille ja osallistuin myös ensimmäiselle "oikeelle" luennolle. Viime viikolla meillä oli periaatteessa luentoja kyllä, mutta ne oli niitä orientaatio juttuja eli en ehkä laskis niitä.
Tästä postauksesta tulikin oikeen kunnon tekstihirmu. Kuvat on mun ei niin valmiista huoneesta, joka mun piti jokasta kuvaa varten tyhjentää aina kaikesta ylimääräsestä tavarasta. En oo tän postauksen ensimmäistä kuvaa lukuun ottamatta kuvia täällä ottanu. Harmittaa kyllä vähän kun meillä ei oo esim. mun ja Ellan lauantain asuista kuvaa. Oltiin nimittäin tosiaan crocseissa baarissa. Se oli aikamoinen kokemus.

Hei ja iloista syksyä !
ReplyDeleteKuinka opiskelu on lähtenyt käyntiin uudessa koulussa? Onko opiskelu helppoa vai haastavaa? Painopiste opiskelussa vai biletyksessä näin alussa? Millaista on asuminen solussa?
Moikka!
ReplyDeleteOpiskelut on lähtenyt aika rennoissa merkeissä käyntiin sillä suurin osa asioista on jo pääsykokeisiin luettu. Oppimispäiväkirjoja on pitänyt kirjotella ja nyt on pari tiimityötä ja case-raporttia tehtävänä jo senkin lisäksi. Opiskelu sinäällään ei ole mitenkään liian haastavaa, mutta uusiin asioihin ja käyttäytymistapoihin tottuminen on tuonut pientä jännitystä :D Meillä on ollu kokoajan luentoja, mutta kyllä sitä on aika paljon biletettääkin ehditty. Vaasassa on oikeestaan vaan yksi baari, jossa kaikki (ainakin yliopistolta ymmärtääkseni) käy, joten siitä paikasta on tullut jo aika tuttu. Ensimmäisten parin viikon aikana oli myös aika paljon kaikkea ohjelmaa pelkästään fukseille ja niiden tiimoilta oli tapahtumia eri paikoissa. Ja sitten on tietenkin ollut sitsejä, joista erityisesti nesun harkkasitsit on ollu joku aivan uskomaton kokemus!
En tiedä oikeen mitä kertoisin solussa asumisesta. En oo ikinä asunut yksin. Tullaan hyvin toimeen mun kämppiksen kanssa eikä mistään oo tullut mitään ongelmaa. Kiva vaan kun ei tarvii välttämättä joka kerta mennä tyhjään kotiin. Suurin häiritsevä asia on ollut äänet, jota yöllä on välillä kuulunut, mutta kyllä niihinkin on pikkuhiljaa alkanut tottua.
nyt on kyllä baarilla mielenkiintoinen nimi (plan b) :D baari-illan jälkeen useasti tarvittu jälkiehkäisyä vai mistä nimi juontaa juurensa? :D
ReplyDelete