Without the dark, we'd never see the stars

Mulla on jonkun näkönen viha rakkaus suhde lukemiseen ja kirjoihin. Oon pienestä asti lukenu kirjoja aina vaan sillon kun meiät on raahattu mökille ja erilaisilla lomilla paremman tekemisen puutteessa. Koulun kanssa samaan aikaan en kuitenkaa oo kauheesti koulukirjoja lukuunottamatta mitään lueskellu. Twilight -sarja on kuitenki sellanen jonka lukemisen alotin sillon joskus just ennen sitä ekaa leffaa vaikka olikin koulua. Enkä oo ollu ikinä yhtä koukussa mihinkään sarjaan. Otin kirjat jopa mukaan kouluun ja luin samalla ku kävelin kotiin. Jos ootte joskus koittanu lukea ja kävellä samaan aikaan, voitte hyvin arvata että sillon kotimatka kesti kauan. Joku kerta jäin jopa meiän talon alapuolella olevien vuokratalojen (jotka oli sillon vasta rakennusvaiheessa) portaille lukemaan moneks tunniks, koska en halunnu mennä sisälle ja lukea seuraavan päivän kokeisiin.



Joskus jostain huoltoasemalta bongasin Twilightin ekan osan englanniks ja sain äitin ostamaan sen mulle, mutta en koskaan kuitenkaan saanu sitä luettua. No tänään mä sitte alotin taas. ja hupsista sinne meni koko päivä... Vaikka muistanki jotain kohtia, en silti osaa olla jännittämättä mitä seuraavaks tapahtuu ja kuka tekee mitäkin. Pakko myöntää ettei toi mitenkään kummallinen kirja oo jos haluu jotain tosi syvällistä ajattelua harrastaa, mutta toi riittää mulle. Ei tarvii liikaa miettiä mitäköhän siinä taas tarkotettiin vaan voin vaan keskittyä seuraamaan päähenkilön epätäydellisen täydellistä rakkaustarinaa.

Ohhoh. Nyt tuli kyllä erittäin pitkä teksti. Ei mun tapasta ollenkaan. Kuvat otin tänään aamulla ennen kun jouduin kuvissakin näkyvän Twilightin pauloihin. Kuvat on saanu inspirationsa mun tänhetkisestä teen juomisesta, joka on vähintään 5 kuppia päivässä. Ei oo kiva olla kipee :(