My top 3 book series


Christopher Paolini, Perillinen -sarja (Inheritance Cycle)
Perillinen on neljä osainen fantasiasarja: Eragon, Esikoinen, Brisingr, Perillinen. Sarja kertoo Eragon nimisen pojan matkasta normaalista pikkukylässä asuvasta pojasta koko valtakunnan tulevaisuudelle merkittäväksi lohikäärmeratsastajaksi. Kirjoissa ehkä eniten arvostin hahmojen inhimillisyyttä ja kasvua koko sarjan ajan. Hahmot surevat taisteluissa menetettyjä ystäviään ja pelkäävät heikkouksiensa näyttämistä. Eragon koittaa parhaansa mukaan täyttää hänelle annetun tehtävän, joka vaikuttaa välillä liian vaativalta. Kirjoja lukiessa menneisyyden merkitys sai ihan uudet mittakaavat, sillä lähes kaikkeen liittyi jokin menneisyydessä tapahtunut asia. Vanhoja tapahtumia ja henkilöitä päätyi aina vähän väliä Eragonin korviin ja niiden avulla tarina sai jatkuvasti uusia käänteitä. Välillä mieleen tuli, että miksi Eragonille ei heti alussa kerrottu asioita, jotka joku hänelle läheinen saattoi jo tietää. Asiaa tarkemmin mietittynä tulin kuitenkin lopputulokseen, ettei kaikki tieto anna parasta hyötyään, jos sen kertoo heti kun siihen saa tilaisuuden.


P. C. Cast & Kristin Cast, Yön talo -sarja (House of Night)
Yön talo -kirjoja on tällä hetkellä alkuperäiskilellä (englanniksi) 11 ja suomeksi käännettyjä 8. Fantasiasarjan päähenkilö Zoey on vamppyyritulokas koulussa nimeltä Yön talo. Ensimmäisen kirjan alussa hän muuttaa Yön taloon kuten muutkin merkityt, mutta pian selviää ettei hän ole kuin muut. Vampyyrien jumalatar Nyx on antanut Zoeylle erityisiä kykyjä. Kirjat kertovat Zoeyn yrityksistä pelastaa maailma sitä vainoavalta viholliselta yhdessä ystäviensä kanssa. Hyvän ja pahan välillä valintaa on käsitelty kirjoissa paljon muunmuassa kun Zoeyn paras ystävä on joutua pahan puolelle. Olen lukenut kirjat 1-5 ja tähän mennessä en ole vielä kertaakaan joutunut pettymään. Kirja on opettanut minulle luottamuksen arvokkuuden ja ystävien arvostuksen. Zoey on vahva koska hänellä on ystäviä joista hän välittää ja joiden hän tietää aina olevan puolellaan.


Cassandra Clare, Varjojen kaupungit -sarja (The Mortal Instruments)
Varjojen kaupungit -fantasiasarjaan kuuluu tällä hetkellä viisi kirjaa ja kuudes on tulossa. Kirjojen tapahtumat sijoittuvat tähän maailmaan, jossa Varjonmetsästäjät ja muut yliluonnolliset olennot elävät maalikkojen joukossa. Päähenkilö Clary on kasvatettu kuten normaalit maalikkolapset, mutta varjonmetsästäjä äidin yrityksistä kasvattaa Clarysta maalikko huolimatta hän saa tietää varjonmetsästäjistä. Claryn yrittäessä selvittää kaikkia hänen ja äitinsä menneisyydestä hänelle kertomatta jätettyjä asioita hän päätyy osaksi suurempaa valtataistelua ja enemmän tai vähemmän vaikuttaa maailman kohtaloon. Claryn itseppäisen hahmon seikkailuihin jää helposti koukkuun ja monta kertaa olen päätynyt tilanteeseen että on vaan pakko lopetta vaikka ei millään haluaisi. 


Jos vaikka joululahjaks jotain kirjaa aikoo pyytää, niin tässä olis tällänen pieni esittely kolmesta sarjasta jota suosittelen. Enemmän tietoa löytyy varmasti ihan googlaamalla, mutta tässä vähän mun näkökulmaa.
Otan mielelläni kirjaehdotuksia vastaan, jos tulee mieleen jotain mistä ootte ite tykänny.

Comments

  1. oot varmaan nälkäpelit lukenu mutta suosittelen lämpimästi, maailman paras kirjasarja!

    ReplyDelete
  2. Oon lukenu kans noita Yön talo -kirjoja, ja rakastan niitä. Harmi, että sain jo luettua toiseksi viimeisen mitä on käännettynä :/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä luin just sen viidennen englanniks ja suosittelen kokeilemaan sitäki kiletä välillä! Ku on jo lukenu siitä suomeks ja tietää vähän missä mennään on tosi helppo lukee englanniks jatkoo ;)

      Delete
  3. tykkään tosi paljon noista kahdesta ekasta, mutta vikaa sarjaa en ole edes koittanut - ehkä pitäisi :) itse suosittelisin nälkäpelejä, John Greenin kirjoja (varsinkin Tähtiin kirjoitettu virhe) ja Vampyyripäiväkirjoja.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ehdottomasti pitäis! Nälkäpelit oon lukenu mutta toi tähtiin kirjoitettu virhe on kyllä jo vähä aikaa ollu suunnitelmissa lukea :)

      Delete
  4. voisin suositella Maggie Stiefvaterin väristys, häivähdys ja ikuisuus. Sekoitus fantasiaa, jännitystä ja romantiikkaa (:

    ReplyDelete
  5. George R.R. Martinin Tulen ja jään laulu (A Song of Ice and Fire), eli se kirjasarja mistä tv-sarja Game of Thrones on tehty. Suosittelen, ihan mahtava! Samoin Charlaine Harriksen Sookie Stackhouse (The Southern Vampire Mysteries) -sarja kannattaa lukea, josta True Blood on tehty. Täysin erilainen kuin tv-sarja, paljon synkempi ja aivan erilainen juoni.

    Ja jos kauhu maittaa, niin kauhun kuningasta Stephen Kingiä ei voita kukaan. ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No nyt ainaki tiiän mitä pyydän jouluna :Dd Kaikki noi nimittäin kuulosti tosi houkuttelevalta!

      Delete
  6. punainen kuin veri on melko mielenkiintonen :-)

    ReplyDelete

Post a Comment