Kun ei vaan täsmää...





Laskentatoimen harjotustyön parissa on mennyt koko viime viikonloppu. Se osoittautu aika työlääksi tehtäväksi ja ollaan oltu kirjaimellisesti perjantaista sunnuntaihin aamusta iltaan Annalla ahertamassa sen parissa. Vaikka epätoivo ja turhautuminen oli hyvin huomattavissa tunnelmassa, onneksi havaittavissa oli myös pieniä valon väläyksiä ja onnen huudahduksia. Pitsojen ja subien voimalla saatiin eilen työ lopulta hienosäätöjä vaille valmiiksi. Tänään sitä palauttaessa oli kyllä voittaja fiilis!
Huomenna (tai tänään koska kello on 1:20) pääsen vähän erilaisiin tehtäviin. Nimittäin kuvaamaan yliopistolla järjestettäviä Contact-rekrymessuja. En oo aikasemmin tollasessa tapahtumassa ollut kuvailemassa, joten tulee ihan mielenkiintosta. Ehdin pitkästä toivottavasti ihan kunnolla miettiä mitä siellä oikeen räpsin.
Jos siis ylipäätänsä oon hereillä... Taas jotenkin tä nukkumaan meneminen veny ja mun pitäis olla aamulla kaheksalta yliopistolla. Huoh.

Comments

  1. Mua kiinnostais hirveesti kuulla lisää sun opiskelusta, millasia päiviä ja kursseja teillä on ja mitkä on hankalimpia juttuja jne :) hain itekkin kauppatieteitä viime vuonna mutta en päässyt niin tänä vuonna sitten uusi yritys! Postaus tuosta aiheesta ois ihan huippu mutta riittää kyllä jos vastaat ihan kommenttinakin! :)

    - jansku

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moi :)
      Toi on tosi hyvä idea! Sä et oo varmastikkaan ainut joka haluis tollasista jutuista kuulla. Mäkin olin viime vuonna sun saappaissa. Kiitos ideasta! Voin kuitenkin näin kommentin muodossa jo vähän jotain kertoa, jos en ihan heti saa sitä postausta tehtyä :)
      Mulle on tässä puoli vuotta kauppatieteitä (erityisesti Vaasaan liityen) opiskellessa tullut sellanen olo, että kokoajan ollaan innokkaasti kokeilemassa kaikkea uutta ja halutaan olla muutoksen kärkiporukassa mukana. Ihmiset koulussa on todella ulospäinsuuntautuneita ja kaikki haluu olla kaikkien kavereita. Kauppatieteet alana on sellanen, että siinä laajoista suhteista erilaisiin ihmisiin voi olla vielä paljon apua ja ehkä senkin takia kaikki on mielellään uusien ihmisten kanssa tekemisissä. Mäki oon tän puolen vuoden aikana oppinut paremmin tutustumaan täysin uusiin ihmisiin ja kaveripiiri onkin laajentunut aika huimasti. Aiheet, joita opiskellaan riippuu tottakai vähän aineesta, mutta esimerkiksi markkinointi verrattuna laskentatoimeen ja kirjanpitoon on erittäin paljon "luovempaa", kun taas laskentatoimessa ja krjanpidossa tuntuu, että päästään heti "tositoimiin" ja konkreettisesti tekemään. Johtamisessa meillä oli luennoilla vierailijoita, jotka jäi erityisesti siitä mieleen ja kansantalouden luennot tuntuu olevan täysin samaa mitä on pääsykokeisiin luettu, joten luennoilla tulee aika vähän käytyä. Läsnäolopakkoa meillä ei tosiaan suurimmassa osassa kursseista ole (kielissä esim. on), joten kukaan kavereita lukuunottamatta ei ole sun paikalla olostas ole kiinnostunut.
      Lukujärjestyshän tosiaan vaihtuu joka viikko ja sieltä löytyy luentojen lisäksi esimerkiksi erilaisia harjotusryhmiä ja kieliä. Harjotusryhmissä ja kielissä ryhmäkoko on pienempi ja siellä käydään asioita läpi enemmän tuttuun tapaan pienemmissä luokkahuoneissa. Lukujärjestys on tällä hetkellä viellä meille fukseille lähes sama, mutta ens vuonna alkaa olla enemmän eroja kun valitaan pääaineet.
      Toivottavasti tästä saat vähän lukuintoa! :) Onnea pääsykokeisiin!

      Delete
    2. Kiitti paljon kattavasta vastauksesta! Lukuinto kyllä kasvoi reippaasti :)

      - jansku

      Delete

Post a Comment