Operaatio Ellan synttärit




idella
Meidän ihanalla Ellalla oli eilen synttärit, joita juhlittiin pienellä porukalla Ellalla. Päätettiin tyttöjen kanssa yllättää Ella tekemällä hänelle oikeen rehellinen suklaakakku lahjaksi. Vaikka Ella ei tehnykkää tätä yllätystä ihan helpoks toteuttaa, onnistu se lopulta just niiku pitiki. Julia asuu Ellan naapurissa, joten leivottiin kakku siellä ja siitä sitten kannettiin se Ellalle. Just enne ovea sytytettiin kynttilät ja laulettiin Paljon onnea vaan kun Ella (kahdeksas ja viimenen kerta kun sanon synttärisankarin nimen tässä postauksessa) tuli avaamaan oven. Kakkukin oli kuulemma vielä tosi hyvää. Itse en sitä syönyt, kun toi suklaa ei oo ihan mun herkku. Tehtiin se tän Kinuskikissan ohjeen mukaan ja päälle laitettiin Nutellaa, erilaisia suklaapatukoita ja pari Kinderä.

Tänään aamulla lähdin klo 5:50 Saloon ja oon aivan toivottoman väsynyt tällä hetkellä. Älkää siis ihmetelkö, jos vähän kummallista tekstiä. Nyt istuskelen onneksi jo Pasila-Salo välillä junassa eli kohta pääsen kotiin ja toivottavasti päiväunille.

Tähän loppuun vielä kiitän Juliaa 3. ja 4. kuvan ottamisesta. Hienoja otoksia ;)

Comments

Post a Comment